Taustaa

Olen päälle 30-kymppinen graafinen suunnittelija Tuusulan Jäniksenlinnasta. Valmistuin vuonna 2001 medianomiksi (AMK) EVTEK Muotoiluinstituutista graafisen suunnittelun linjalta. Jo opiskeluaikoina minulla oli useita asiakassuhteita ja opiskelujen jälkeen työskentelin mm. freelance graafikkona Yleisradiossa ja graafisena suunittelijana suunnittelutoimisto Karstiumissa. Nuoruudessani työskentelin tanssijana ja tänäkin päivänä tanssi ja liikunta ovat lähellä sydäntäni. Suurta roolia elämässäni esittäää myös koirat, joita on tällä hetkellä kuusi. Avopuolisoni mukana tuli kaksi tanskandoggia omien kääpiösnautsereiden rinnalle. Harrastuksiini kuuvuvat, tanssin ja koirien lisäksi valokuvaus, kokkailu, geokätköily ja PEZ-keräily. Suuren kipinän populäärimusiikin kuunteluun aikoinaan toi mikä muukaan kuin The Beatles!


• 28.3.2009
Uudet kotisivut avattu!

Katso myös kotiblogimme
© My name is design 2009